Suomalaiset valmistavat edelleen kotona ruokaa, mutta ravintolassa syöminen on silti yleistynyt viime vuosina. Ravintolaan ei välttämättä enää lähdetä pelkästään ruuan vuoksi vaan siellä tavataan ystäviä, tehdään töitä ja vietetään aikaa. Ruoka on tietysti tärkeässä osassa, mutta millaista ruokaa suomalaiset sitten suosivat lähtiessään ravintolaan? Nuoriso suosii edelleen pikaruokapaikkoja ja erityisen hienoissa ravintoloissa käydään vain juhlapäivinä. Kuitenkin yhä nuoremmat kaupunkilaiset pistäytyvät myös hieman paremmissa ravintoloissa ja toisaalta myös ikäihmiset ovat löytäneet hampurilaisten ja pizzan viehätyksen. Erityisen hienoa on se, että Suomessa ravintolatarjontaa riittää laidasta laitaan ja jokaisen on helppo löytää itseään eniten kiinnostava ravintola tai sellainen, jonka ruokalista parhaiten tyydyttää omat makunautinnot.
Perinteitä haetaan myös ravintolasta
Suomalaiset käyvät eniten ravintoloissa, joissa ruokaa on mahdollista saada nopeasti ja jonka ruokalistalla on entuudestaan tuttuja makuja. Monet käyvät päivittäin työpaikkansa ruokalassa lounaalla tai toimiston lähellä olevassa lounasravintolassa syömässä. Näissä ruokana on yleensä tyypillistä suomalaista kotiruokaa kuten keittoja, laatikoita ja kiusauksia sekä salaattia ja leipää. Töiden jälkeen suomalaiset suosivat pikaruokapaikkoja, kuten hampurilais-, salaatti- tai pizzaravintoloita. Kuitenkin yhä enemmän myös arkisin ruokaillaan hieman paremmissa ravintoloissa. Erityisen suosittua on syödä eettisesti kasvatetuista tuotteista tehtyjä ruokia. Skandinaavisia perinteitä ja luonnon antimia arvostavat ravintolat ovat lyöneet itsensä läpi viime vuosina ja suomalaista ruokaa twistillä valmistavat ravintolat on myös noteerattu maailmalla. Paremmissa ravintoloissa suomalaiset ruokailevat erityisesti viikonloppuisin treffeillä käydessään tai sukulaisten kanssa juhlia viettäessä. Tällöin halutaan panostaa siihen, minkälaisessa ravintolassa syödään, tilataan useampia ruokalajeja ja panostetaan myös ruokajuomien laatuun.
Etninen ruoka vs skandinaaviset maut
Suomalaiset syövät yhä monipuolisemmin ja käyvät myös enemmän etnisissä ravintoloissa. Kansallisuuksien kirjo on lisännyt myös eri kulttuurien keittiöiden tarjontaa. Enää suomalaiset eivät edes välttämättä miellä eri kulttuureista tulleita suosia etnisiksi, vaan niistä on tullut osa meidänkin arkipäiväämme. Perisuomalaisella ruualla on kuitenkin aina paikkansa suomalaisen sydämessä. Moni kuitenkin haluaa ravintolaan lähtiessä irtautua arkiruuasta ja sen vuoksi suosii itämaisia makuja ja mausteisuutta. Kuitenkin suomalaista ruokaa suurella sydämellä valmistavien ravintoloiden suosio on jatkuvassa kasvussa. Se, että perinteisistä aineksista loihditaan uuden tyyppisiä annoksia kiinnostaa meitä erityisesti juuri tällä hetkellä.